torstai 6. heinäkuuta 2017

Uudet laiturikärryt

Kerholla on uudet laiturikärryt. Vanhat lähtivät varkaiden matkaan muutaman perämoottorin lisäksi silloin kun portti oli vailla lukkoja. Näissä on nyt isommat pyörät, jotta ne toimisivat paremmin laiturin melko surkealla ammattitaidolla aikanaan rakennetulla luiskalla.

Muistetaan palauttaa kärryt laiturille aina käytön jälkeen!


tiistai 8. marraskuuta 2016

Länsiväylä-lehdessä juttua Nokkalan Majakasta

Tästä klikkaamalla pääset lehden juttuun



  • Nokkalan Majakka pyritään avaamaan ennen joulua.
  • Kaupungin kanssa on käyty keskustelua vierasvenepaikoista.
  • Melonta-alan yritys Natura Viva on myös kiinnostunut Nokkalan alueesta.
  • Nokkalassa on kaupungin satamien ensimmäinen veneenpesupaikka

tiistai 27. syyskuuta 2016

Veneiden talvisäilytys Nokkalan venesatamassa

Nokkalan venekerhon veneitä voidaan tulevana talvena säilyttää oheisen
piirroksen vihreällä värillä merkityillä alueilla. Piirroksesta näkyy myös mihin
Espoon merenkulkijoiden (EM) veneitä sijoitetaan talveksi. Alueemme P on 10
m pitkä, joten siihen mahtuu 3-4 venettä. Alueella R on runsaasti tilaa, joten
kaikki nyt ilmoittautuneet/maksaneet mahtuvat hyvin.

Nokkala båtklubbs båtar kan kommande vinter förvaras på de områden, som i
bifogade skiss utmärkts med grön färg. Ur skissen framgår även var Espoon
merenkulkijat (EM) har båtar vinterförvarade. Området P är 10 m långt och där
ryms därmed 3-4 båtar. På området R finns rikligt med utrymme så att alla som
nu har anmält/betalat för vinterförvaring väl får plats.

Nokkala Båtklubb rf/Nokkalan Venekerho ry
Styrelsen/Hallitus